keskiviikko 20. marraskuuta 2013


12. 11. 2013  Tiistai

Tänään tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että hei, en halua palata takaisin Suomeen! Suomessa on niin tylsää! Jos Etiopiassa jotakin ei ole, niin tylsyyttä. Jokainen taksimatka tai kauppamatka on seikkailu, eepos, selviytymistarina, kasvukertomus.

Addiksessa pelätään nyt terrori-iskua, jotakin vastaavaa kuin Nairobissa tapahtui jokin aika sitten. Minua on neuvottu välttämään suurissa väkijoukoissa liikkumista, kuten ostoskeskuksia tai elokuvateattereita. Olin asiasta viikonloppuna ahdistunut, tosin painajaiset ja muut vaikuttivat mielialaan. Olin näkevinäni poliiseja kaikkialla. Ne eivät varsinaisesti lisää turvallisuudentunnetta, sillä olen kuullut karmeita tarinoita kansallisesta poliisista. Pari viikkoa sitten jouduin itse todistamaan poliisiväkivaltaa: taksinkuljettaja jäi kiinni kortitta ajamisesta, joten kaksi poliisivirkailijaa alkoivat hakata häntä keskellä katua. Tilanne tosin loppui nopeasti, sillä ohikulkijat tulivat väliin ja puolustivat uhria, mikä oli tilanteen karuudesta huolimatta ilahduttavaa.


13. 11. 2013 Keskiviikko

Tänään oli ensimmäinen sadepäivä. Vettä tuli kaatamalla ja oli mentävä Lafton lähiökuppilaan pitämään sadetta matkalla toimistolle.

Viime päivät ovat olleet käänteentekeviä. Minusta tuntuu, että olen alkanut sopeutua tänne, mikä kesti kolme ja puoli viikkoa. En koe enää yhtä epämukavaksi tai työlääksi kaupassa käymistä, minibussilla ajelua tai ohikulkijoiden kommentteja. Olen pikemminkin hermostunut siitä, kuinka nopeasti aika kuluu.

Välillä tuntuu jopa lennokkaan nautinnolliselta pyyhältää kaupungilla kuin mikäkin maailmannainen, puhua menemään amharaa, juoda kaneliteetä ja syödä tiramisua pilvenpiirtäjän pohjakerroksen ketjukahvilassa, jonka auki olevassa ovessa lukee ”Exitonly” ja kiinni olevassa ”Entranceonly”.


18. 11. 2013 Maanantai

Viikonloppuna tapahtui kaikkea jännää.
Olen Etiopiassaoloaikanani puoliksi tiedostaen, puoliksi häpeillen etsinyt muita faranjeja seurakseni. Lauantaina menimme Julietten kanssa Alliance Francaisen järjestämälle turistikierrokselle, joka oli täynnä faranjeja. En kuitenkaan tuntenut yhtään, että pelkkä länsimaalaisuus olisi tehnyt meistä samaa porukkaa, mikä alun perinkin oli ehkä hölmö olettamus.
Ei ole täysin tuulesta temmattu olettamus että valkoihoiset ovat täällä rikkaita. Monet elävät suljettua ja sisäänpäinlämpenevää elämää: heidän ystävänsä ja työkaverinsa ovat länsimaalaisia, mutta autonkuljettajat, palvelijat, pyykinpesijät, kokit, vartijat, hierojat, manikyristit ja pedikyristit etiopialaisia. Herätän usein huomiota pelkästään kävelemällä kadulla, sillä paikalliset ovat tottuneet siihen, että länsimaalaiset kaasuttavat yksityisillä jättiautoillaan suoraan ovelta ovelle: hienoon ravintolaan, Hilton-hotelliin, suurlähetystöihinsä ja Alliance Francaisiin.

Haluan tehdä pesäeron tähän porukkaan, johon tuskin olisin edes tervetullut koska olen kulahtanut opiskelijahippi, joka tuoksahtaa aurinkorasvalle eikä rahalle. Olen sentään iloinen siitä, että olen tutustunut etiopialaisiin Etiopiassa!

Turistikierroksella kohtasin ensimmäistä kertaa toisen suomalaisen, ja hän sattuikin olemaan Suomen suurlähettiläs! Söimme hänen ja Julietten kanssa vegaanisen lounaan Taitu Hotellissa. Kohtaaminen oli erikoinen, hauska sattuma. Suomi tuli kangerrellen ulos suusta kuukauden tauon jälkeen.

Taitu Hotellissa oli ihanaa. Sieltä saa vegaanisen lounaan halvalla. Terassilla oli entisten aikojen tunnelmaa: mummeli poltti tupakkaa ketjussa ja maalasi akvarelleilla, herrat lukivat päivän lehteä. Hengailimme siellä monta tuntia syöden lettuja ja juoden maitokahvia.
Sain kuulla, että Addis Abeba on hyvin nuori kaupunki, vain 150 vuotta vanha. Ei siis ihme että tämä on niin vieraannuttava paikka, kun olen tottunut eurooppalaisiin kaupunkeihin joissa koko historian kaanon on näkyvillä.
Minua vaivaa jo nyt kalvava ahdistus siitä, että joudun palaamaan takaisin Suomeen, vaikka puolet ajasta on vielä jäljellä. En tiedä miten pääsisin tästä tunteesta eroon.
Addiksessa parasta on syöminen. Hyviä kahviloita ja ravintoloita on joka kulman takana, ne ovat naurettavan halpoja ja niissä on ihanaa istua ja toimittaa tyhjää. Tätä menoa minusta tulee varmaan 150-kiloinen laarni varustettuna Afrikka-aknella. Urheilu mainitaan silloin tällöin kiintiönomaisesti jonninjoutavissa keskusteluissa. Oikeutan itselleni tämän elämäntyylin, koska se on tutustumista paikalliseen kulttuuriin!
Lauantaina pelattiin jalkapallo-ottelu Etiopia vastaan Nigeria, ja kaupunki oli sekaisin monesta syystä: hurmoksesta, mutta myös pommi-iskun uhka leijui ilmassa. Oltiin annettu neuvo pysyä koko päivä neljän seinän sisällä, mutta tuntuisi väärältä antaa pelon hallita elämää.

19.11.2013 Tiistai
Kävin Suomen suurlähetystössä. Se oli harmaa panssaroitu linnake jossa oli kaikuvia huoneita ja käytäviä. Kiipesin ylimpään kerrokseen ja paiskasin kättä suurlähettilään kanssa, jonka tosin olin jo tavannut. Oli todella outoa kohdata supisuomalaisennäköisiä remonttimiehiä jotka sanoivat "Morjens".
Lafton lähiössä eläimiä kuljeskelee joka kadulla. On vähän kuumottavaa ohittaa kapeissa kohdissa suuren suuria sarvipäitä metrin etäisyydeltä. Olen huomannut kuinka vieraantunut olen tavallisista kotieläimistä: pelkään jopa kanoja ja vaihdan toiselle puolelle katua jos niitä tulee vastaan.
Viime päivinä sähköt ovat katkeilleet vähän väliä. Onneksi on kaasuhella. Tutkailen taskulampulla vihreitä papuja pannulla todetakseni, että ne ovat palaneita. Makaroni ja tomaattikastike näyttävät lautasella omituiselta mustavalkoiselta aineelta. Nettikahvilakin on vain musta aukko. Pimeä tulee jo kuuden aikaan, minkä jälkeen täytyy tihrustaa läppärin ja otsalampun kelmeässä valossa. Yhdeksän aikaan totean, että eiköhän ole parasta mennä nukkumaan.
Selasin The Good Samaritan Training Centerin budjettia ja järkytyin! Opettajan kuukausipalkka on vaivaiset 1200 birriä, eli noin 50 euroa. Sama summa, jonka käytin viime viikonloppuna pelkkään hurvitteluun, ja vielä samassa maassa! Koko koulun kuukausibudjetti on vaivaiset 1600 euroa. Pitää todellakin paikkansa, että täällä voi pienellä rahalla tehdä merkittäviä asioita ihmisten hyväksi. On tosin harmi, että kaikki on kiinni rahasta, ja että järjestö on täysin riippuvainen ulkopuolisista avustuksista. Yritämme anoa avustusta Suomen suurlähetystöltä ja toivon, että meitä onnistaa, sillä kyse ei todellakaan ole mahdottoman suuresta summasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti