maanantai 11. marraskuuta 2013


3.11.2013 Sunnuntai

On todella outoa herättää huomiota ja suorastaan provosoida omalla ihonvärillään. Se kun on asia, jolle en voi tehdä mitään. Aloin miettiä, tuntevatko tummaihoiset olonsa Suomessa samanlaiseksi kuin minä tunnen oloni Etiopiassa.
Tuntuu, että minuun suhtaudutaan uteliaasti, hieman epäluuloisesti ja välillä hyökkäävästikin.Holetan kylänraitilla kävelen aurinkolasit silmillä kuin mikäkin julkkis. Päät kääntyvät jäljessäni ja kuulen kun ihmiset kuiskailevat ”faranji, faranji” (se tarkoittaa valkoihoista). Minulle tulee siitä aika varautunut olo, vaikka yleensä ihmiset ovat hyväntahtoisia ja haluavat vain sanoa ne pari sanaa jotka osaavat englanniksi, ”Hello” ja ”How areyou”, ikään kuin toivottaakseen minut tervetulleeksi kyläänsä.
Totta kai valkoinen iho otetaan täällä merkkinä rahasta. Addiksessa minulle kaupustellaan jatkuvasti jotain. Tänään koin oloni hieman epämukavaksi, kun rahjustin kannettava tietokone olallani Hilton-hotelliin, mikä on ehkä äveriäin paikka koko kaupungissa. En olisi varmaan enempää voinut vaikuttaa eurooppalaiselta kermaperseeltä.
Alan kaivata elämää incognito. On todella uuvuttavaa, kun kadulla kulkiessaan herättää jatkuvaa huomiota omasta tahdosta riippumatta. 
Tapasin Julietten, hän on ranskalainen tyttö, jonka kanssa aloimme suunnitella matkustelua pohjoisessa. Tapasin myös hänen etiopialaisen kaverinsa Simonin, joka tuntee joitain ihmisiä Addiksen taidekoulusta. Minusta olisi hauskaa vierailla siellä, ja minua huvittaa suunnitella kuinka kurvaan akatemian pihaan taksilla ja esittelen itseni tittelillä ”artistfrom Finland”.


5.11.2013 Tiistai

Oli hämmentävä hetki, kun työkaverini kysyi mitä kirjaa luen ja vastasin vaivautuneesti: ”Minä luen tätä Kymmenen pientä… öööh…ääh…”. Sitten kohotin päätäni ja suuntasin katseeni hänen tummiin, kysyviin kasvoihinsa ja ruskeisiin silmiinsä ja kakistin sen: ”Neekeripoikaa!”. Onneksi hän reagoi räjähtämällä nauruun.
Ajattelin filosofiankirjaa, joka lojuu koskemattomana piirongin päällä. Nyt minua lähinnä huvittaa, että kuvittelin pystyväni opiskelemaan Afrikassa filosofiaa vapaa-ajallani. Tässä vaiheessa se olisi vain turhaa, sillä vastaanottokykyni ja mieleni ovat jo muutenkin täystyöllistettyjä. Luulen, että Holetan käveleminen päästä päähän vastaa informaation määrässään ja intensiteetissään tuota kirjaa.
Muutin uuteen asumukseen Addikseen. Minulle järjestettiin nukkumishuone GoodSamaritan Training Centerin tyhjillään olevaan kopperoon. Täällä on sänky, muovituoli, Singer-ompelukoneen ranka pöytänä ja pari pitkäkoipista lukkia katossa. Työntekijät olivat laittaneet vessanoven lähtiessään lukkoon. Aluksi olin paniikissa, aluksi olin paniikissa, mutta onneksi törmäsin korealaisiin vapaaehtoisiin, jotka asuvat yläkerrassa, ja sovittiin, että saan käyttää heidän vessaa. Tämä toimipiste sijaitsee Laftossa ja on todella kaukana keskustasta. Täällä on kylmää ja kaikuvaa ja askeettista, mutta kai tähänkin tottuu. Nettikahvila sentään löytyi kulman takaa.
Opetin tänään uutta luokkaa Addiksessa. He olivat 5-vuotiaita, ja heillä oli koulu-uniformut toisin kuin Holetan oppilailla. Opettaminen sujui hyvin. Se on palkitsevampaa ja mielekkäämpää työtä kuin toimistotyö, vaikka on monin verroin rankempaa. Itsestään täytyy antaa todella paljon, kun ei ole vielä muodostunut mitään opettamisen tapaa tai rutiinia.
Opin amharan-kieltä pikkuhiljaa. On kiinnostavaa ajatella, että se järjestys jossa otan sanoja haltuun, on eräänlainen tämänhetkinen asioiden tärkeysjärjestys. Ensiksi tulivat perustavanlaiset kommunikaatioon liittyvät sanat: moi, anteeksi, okei. Sitten tulivat koira, kaunis ja kahvi. Sen jälkeen vesi ja leipä. Nyt ollaan numeroissa. Tuntuu, ettei sanoissa ole monesti juurikaan vokaaleja. Mikäli yritän ottaa liikaa sanoja haltuun kerralla, ne alkavat kuulostamaan sattumanvaraisilta konsonanttipötköiltä.


6.11.2013 Keskiviikko

Menimme korealaisten kanssa syömään lounasta akupunktiohoitaja DoctorHa’n luokse. Hikoilin yrittäessäni saada kaikkia ihmeellisiä liukkaita pikkuruokia pysymään puikoissa. Korealaiset vapaaehtoiset aikovat olla täällä kokonaisen vuoden! Hekin vaikuttivat väsyneiltä.
Tänään pidin kaksi englannintuntia aikuisille naisille. Se oli ehkä vaikeampaa tai ainakin erilaista kuin lasten opettaminen, aikuisia kun ei oikein voi käskeä tekemään mitään. Lisäksi auktoriteettini kohtaa uuden koetinkiven kun yritän opettaa itseäni vanhempia ihmisiä. Haluaisin saada oppilaat puhumaan, mutta se on vaikeaa, sillä ryhmät ovat todella isoja. Koitan ajatella, että ei noista tunneista ainakaan haittaa ole, vaikkei kaikki menisikään ihan putkeen.
Opettaminen on uskomattoman väsyttävää, ja kaikki muukin on väsyttävää, uusien ihmisten kanssa puhuminen, helle, kaupassa käyminen..


10.11.2013 Sunnuntai

Vietin viikonloppua Bolen kaupunginosassa. Hotelli, johon olin suunnitellut meneväni oli täynnä, joten otin hätäisesti huoneen kadun toisella puolella olevasta halvasta puljusta. Se oli hirvein ja epämääräisin murju maan päällä, ja sen edusta ja koko katu olivat yöaikaan täynnä prostituoituja. Tulin ahdistuneeksi ja näin siitä painajaisia.
Bolessa on eurooppalaistyylisiä kahviloita joissa kuulee puhuttavan amerikkaa, ja niissä notkuminen oli rentouttavan tuttua ja tervetullutta vaihtelua, kun takana on kolme viikkoa Afrikkaa. Kävimme EU-virkamiesten kanssa syömässä kallista thai-ruokaa, mikä sekin tuntui henkireiältä kaiken uuden ja vieraan keskellä.
Perjantaina olimme hummaamassa Julietten ja parin etiopialaisen lakiopiskelijan kanssa. Kävimme syömässä paastoinjeraa eli ihanaa kasvisruokaa, humalluimme etiopialaisesta viinistä ja päädyimme eksoottiseen shisha-luolaan, jossa ihmiset pureskelivat savun keskellä chattia.
Istuessani kahvilassa mietin, mitä minulle on tapahtunut Etiopiassa. Olen alkanut tajuta, minkälaisten ennakkoluulojen ja umpimielisten asenteiden kasaamien muurien keskellä olen tiedostamattani elänyt, ja miten vähän olen altistanut itseäni vierauden kohtaamiselle omassa arjessani.
Sunnuntaina joimme papaijamehua, kävimme Entoto-vuorella ihailemassa maisemia, näimme villin pitkähäntäisen apinan ja haistelimme eukalyptuksen lehtiä. Reissusuunnittelut jatkuivat, enkä malta odottaa sitä, että pääsen Addiksen pölystä ja melusta hengittämään pohjoisen raitista vuori-ilmaa.
Olen miettinyt länsimaalaisen ja etenkin suomalaisen kulttuurin ja ihmisten ongelmia. Olen kohdannut Suomessa paljon pahoinvointia. Se on olemassa olevaa ja todellista, mutta hyvin erilaista pahoinvointia kuin täällä. Tuntuu siltä, kuin sekä hyvinvointi että pahoinvointi olisivat täällä kollektiivisia asioita. Suomessa ihmiset vaipuvat yksityiseen masennukseen. Etiopiassa on sairautta ja köyhyyttä, mutta en tiedä kokeeko kukaan olevansa yksinäinen tai muista vieraantunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti