sunnuntai 3. marraskuuta 2013



23. 10.2013 Keskiviikko

Tänään sain vihdoin etiopialaisen sim-kortin. Hip hei! Nyt kännykässäni on minun ja Mulen puhelinnumerot sekaisin.
Pääsin nettikahvilaan. Olin netissä lähemmäs pari tuntia ja se maksoi alle euron. Se oli ensimmäinen kerta kun oleskelin Holetan kylällä yksin. Se oli jännittävää! Nyt ehkä uskallan kävellä täällä itsekseni. Tai siis pakko uskaltaa.
Ainakin olen ollut täällä läsnä. Välillä on huono fiilis. En tiedä mitä silloin pitäisi tehdä. Minun pitäisi tutustua koiriin, jotta uskaltaisin oleskella pihassa!  Minun pitäisi mennä yksin kävelylle, kylän keskustaan ja Addikseen! Piimäily saa riittää. Tosin ehkä  kannattaa hyväksyä se, että kokemukseni täällä tulee olemaan aika ajoin myös sietämistä.
Tänään oli ensimmäinen päiväni Holetan koulussa. Pöllähdin opettamaan neljävuotiaita ekaluokkalaisia ilman sen kummempaa varoitusta. Olin aika puulla päähän lyöty. Olin ehkä maailman surkein opettaja! Ensin lapset olivat hyvin ujoja, mutta rohkaistuivat pikkuhiljaa, ja lopulta oli täysi riehunta päällä. En oikeen handlannut tilannetta ja huusin vaan että istukaa, vaikka ennen lähtöä olin juuri keskustellut siitä, ettei huutaminen tällaisessa tilanteessa luultavasti auta. Onneksi välitunti alkoi ja lapset pääsivät ulos purkamaan energiaa.
Jossakin vaiheessa oppituntia he kyllä toistivat numeroita ja aakkosia perässäni ihan kiltisti. Joten laitan toivoni siihen. Loppupäivä olikin sitten kahviseremoniaa ja teeseremoniaa. Oppituntien on määrä kestää 30-40 minuuttia, toivon, että saisin lapset pysymään sen aikaa rauhallisina. Pahin pelkoni on, että he remuavat niin että loukkaavat itsensä.


29.10.2013 Tiistai

On vaikeaa sanoa havainnon perusteella, voivatko ihmiset täällä hyvin vai huonosti.  Suurin osa ihmisistä joita olen kohdannut vaikuttavat iloisilta ja tyytyväisiltä. Toisaalta täällä näkee kerjäämistä ja prostituutiota, ja vaikuttaa siltä, että elämä on monille ankaraa eikä vaihtoehtoja ole. Holetan lapset ovat iloisia ja terveenoloisia, mutta heillä voi olla vaatteissa enemmän reikää kuin kangasta. On mies, jonka työ on myydä kottikärryistä valkosipulia.
En tiedä, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Ainakin se on kiistatonta, että olen oppinut täällä valtavan paljon. Opin joka päivä, joka hetki. Kaikki tilanteet ovat uusia. En ainakaan halua luovuttaa. Ehkä alan pikkuhiljaa tajuta mistä tässä on kysymys. Että olen täällä itseäni varten.
Ikävöin suomen puhumista. Olen lauleskellut itsekseni Chydeniusta. Yökerhoissa käy kuulemma suomalaisia. Mikä nautinto olisikaan puhua suomea! Täällä olisi varmasti ollut helpompaa, jos olisin tullut jonkun kanssa. On hämmentävää ajatella, että täällä kokemaani on vaikeaa välittää muille, eikä kukaan koskaan tule täysin ymmärtämään mitä minulle on tapahtunut ja tapahtuu täällä.


30.10.2013 Keskiviikko

Addis Abeban kaduilla näkee luovaa bisnestä. Suosikkini on punnituspalvelu: on ihmisiä, joilla on edessään vaaka, ja itsensä punnitseminen maksaa 50 senttiä. Eräänä aurinkoisena päivänä minun lukemani oli 56,7.

Tänään pääsin opettamaan hieman vanhempia lapsia. Se oli hieno kokemus! Oppilaita oli valtavasti ahtaassa ja kuumassa luokassa. He olivat hyvin eri-ikäisiä, nuorimmat ehkä seitsemänvuotiaita, vanhimmat olivat takapulpetin teinitytöt. Minun tuli opettaa heille ruumiinosia. Oppilaat olivat valtavan innokkaita ja viittasivat koko ajan, oikein kurottivat ja heiluttivat käsiään, näyttivät melkein epätoivoisen innokkailta, huusivat ”minä minä minä minä” ja anoivat vastausvuoroa katseellaan. Ilmeisesti vastaaminen oli heille tärkeä onnistumisen kokemus. Yritin antaa heidän vastata mahdollisimman tasapuolisesti ja huusin ”Excellent!”. Oli palkitsevaa huomata, miten he oppivat uusia sanoja, vaikka polvi ja varvas olivatkin vaikeita muistaa. Missioni on opettaa heidät lukemaan englantia.
Neljävuotiaiden kanssa minulla on auktoriteettiongelmia. He alkavat hyppiä pöydillä ja ajavat minut epätoivoon. Täällä saatetaan pitää kuria näpäyttämällä kepillä sormille. Minusta ei kuitenkaan ole sellaiseen.


2.11.2013 Lauantai

Olen ollut Etiopiassa nyt kaksi viikkoa. Uskomatonta! Toinen viikko kului käsittämättömän nopeasti. Nyt olen Guest housessa Addis Abeban sydämessä. Täällä on korkea katto ja kylpyhuoneessa valtavan kaunis, halkeilevalla vaaleanpunaisella maalilla päällystetty lattia.
Alan päästä kaupungin sykkeeseen. Näin kertaheitolla pari leijonamonumenttia, joita Googlen kuvahaku oli suorastaan tyrkyttänyt.
Addis voi olla päällisin puolin aika ruma kaupunki. Tiet ovat leveitä, melkein kuin moottoriteitä, ja niillä kaasuttaa sadoittain autoja. Rakennustyömaita on kaikkialla, kaukaisuudessa kohoaa joko rakentamisessaan tai purkamisessaan keskenjääneitä jättimäisiä taloja, kuin alastomia rankoja. En ole nähnyt juurikaan pieniä katuja. On leveitä teitä ja sitten pikkuruisia, sokkeloisia kujia. Ne näyttävät kutsuvilta, mutta niissä ei ole katulamppuja. Addiksessakin on öisin hyvin pimeää.
Tuntuu kuin Addiksessa olisi kaikki joko hyvin pientä tai hyvin suurta: on valtavia pilvenpiirtäjiä, moskeijoita, ostoskeskuksia ja kirkkoja, ja niiden vastapainona pikkuisia aaltopeltimajoja ja lukemattomia pikkuyrityksiä, kuin reikiä talojen seinissä.
On täällä kaunistakin, etenkin illalla kun liikenne rauhoittuu ja pöly laskeutuu. On kukkivia köynnöksiä, komeita palmuja, iloisenvärisiksi maalattuja pikkutaloja ja aitoja katujen päästä päähän. On värikkäitä, kutsuvia hedelmäkojuja, hulmuavia kankaita, musiikkia, köpötteleviä aaseja, lämpimiä iltoja. Ja aika ajoin horisontissa avautuu utuinen, mahtava vuorimaisema.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti